Maaliskuun 2026 kielivinkki

Kirjoitettu: Kirjoittaja: Kommentteja: 0

”Monet käyttävät lauantai-illat ja sunnuntai-aamut lepäämiseen”, kertoo uutinen. Voi tuo olla sisällöllisesti ihan totta, mutta löydätkö lauseesta kielioppivirheen?

Virhe on se, että sunnuntaiaamuun on laitettu yhdysmerkki eli väliviiva. Sitä ei tule, vaikka sanassa onkin neljä vokaalia peräkkäin ja vaikka lauantai-illat-sanassa yhdysmerkin käyttäminen onkin aivan oikein.

Yllättävän monet tuntuvat ajattelevan, että jos yhdyssanan alkuosa päättyy vokaaliin ja loppuosa alkaa vokaalilla, osien väliin pitää laittaa yhdysmerkki. Näin on kuitenkin vain silloin, jos sanan loppuosan aloittava vokaali on sama kuin sanan alkuosan päättävä vokaali (esim. sunnuntai-ilta, linja-auto, tase-erittely). Aina muulloin yhdyssanan osat kirjoitetaan yhteen ilman yhdysmerkkiä. Hyvä esimerkki on maailmallakin tunnettu sana ”hääyöaie”, jossa ei muuta olekaan kuin vokaaleja ja h-kirjain – ei tosiaan myöskään yhdysmerkkejä.

Säännön tausta-ajatus on siis selvä: yhdysmerkki vokaalien väliin ainoastaan silloin, kun samojen vokaalien välillä on tavuraja!

Avatar photo

Tietoja kirjoittajasta

Jutta Posti (FM) on haminalainen humanisti ja kielifriikki. Hän on kielipalveluja tarjoavan Kieliluotsin perustaja ja kieliasiantuntija.

Jätä vastaus, kommentti tai kysymys

Kommenttisi julkaistaan pienellä viipeellä sitten, kun se on tarkastettu ja hyväksytty. Nimi ja sähköpostiosoite ovat pakollisia tietoja. Antamasi tiedot julkaistaan kommenttisi yhteydessä sähköpostiosoitettasi lukuun ottamatta. Kieliluotsi ei luovuta sähköpostiosoitettasi muille. Tutustu tarkemmin tietosuojaselosteeseemme.