Selailin hiljattain Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä 4/2017, ja silmiini pisti mielenkiintoinen, koirakielellä kirjoitettu juttu. Sitä lukiessani tajusin, että koirakielihän on melkein samanlaista kuin vauvakieli.
Itse en ole koskaan omistanut koiraa sen paremmin kuin vauvaakaan, joten en ole ikinä oikein ymmärtänyt, miksi koirille ja vauvoille pitää lässyttää. Kieli-ihmisenä minua kuitenkin kiinnostaa tuo ilmiö.
Koirakieli
HS:n Kuukausiliitteen koirakielijutun kirjoittaja Elli-Noora Virkkunen on listannut muutamia yleisiä koirakielen kielioppisääntöjä. Koirakielestä puuttuvat kokonaan etuvokaalit, jolloin y, ä ja ö korvataan u:lla, a:lla ja o:lla. Konsonanteista r ja s ovat pannassa. Monet konsonanttiyhdistelmät yksinkertaistuvat, esimerkiksi ks:stä tulee usein kk.
Intonaatio on erilainen ihmiskieleen verrattuna, ja myös joitakin sanastoon liittyviä eroja on mahdollista löytää. Hyviä esimerkkejä ovat sinä-pronominin korvaaminen toinen-sanalla sekä erittäin monimutkaistetut substantiivit (luu -> luukki). Koirakielen kielioppisäännöistä puhuttaessa täytyy toki muistaa, että koirakieli ei ole samanlaista kaikkien puhumana.
Vauvakieli
Vauvakieli saattaa kuulostaa äkkiseltään melko samanlaiselta kuin koirakieli. Siihen myös pätee sama fakta kuin muihinkin kieliin: se ei ole aivan samanlaista kaikkien puhumana. Jokaisella puhujalla on oma murteensa.
Yleistä vauvakielelle on kuitenkin se, että siitäkin puuttuvat r ja s. Ne korvataan joko vokaalilla tai l:llä ja t:llä, samoin kuin koirakielessä. Oman havaintoni mukaan vauvoille puhuttaessa etuvokaaleita käytetään kuitenkin siinä missä takavokaaleitakin. Ehkä vauvat ovat parempia erottamaan vokaaleita kuin koirat?
Konsonanttiyhdistelmien yksinkertaistuminen pätee myös vauvakielessä, ei tosin välttämättä aivan niin suuressa mittakaavassa kuin koirakielessä. Intonaatioero on myös usein huomattava ihmiskieleen, erityisesti suomeen, verrattuna. Myös sanastoeroja löytyy, joskaan ei aivan niin suuressa määrin kuin koirakielessä.
Havaintojeni perusteella vauvakieli on siis jotakin ihmiskielen ja koirakielen väliltä: ei niin asiallista kuin ihmiskieli mutta ei niin yliampuvaa kuin koirakieli. Olisi mielenkiintoista tietää, onko olemassa vielä jokin erityinen kissa-, hevos-, pikkujyrsijä- tai akvaariokalakieli. Suvussani on ollut paljon kissoja, joten voisin väittää, että jonkinlainen kissakielikin on olemassa. Se sijoittuisi ehkä johonkin vauvakielen ja koirakielen väliin.
Sen sijaan on vaikea kuvitella ketään lepertelemässä akvaarion lasin läpi kaloilleen. Ehkä tuollainen lässytyskieli syntyy vain silloin, kun joku otus – olkoonpa se sitten koira, vauva, minipossu tai mikä vain – on vain kerta kaikkiaan niin harvinaisen ihana ja suloinen, ettei sille voi puhua normaalisti!
Pitääkö näille lässyttää vai puhua normaalisti?
