Nimi muuttuu nimigeneraattorissa

Kirjoitettu: Kirjoittaja: Kommentteja: 0

Nimet ja nimistötutkimus ovat yksi tärkeä osa kielitiedettä. Jostain syystä minäkin olen aina ollut kiinnostunut nimistä ja niiden alkuperästä. Ja aivan erityisesti ihmisten etunimistä ja lempinimistä!

Internetin nimigeneraattorit

Perinteisen nimistötutkimuksen lisäksi olen innostunut Internetin aikakauden mukanaan tuomista nimigeneraattoreista, joita on mielestäni hauska testailla. Enkä suinkaan ole ainoa: nimigeneraattorit ovat nykyisin todella suosittuja. Internetissä on mahdollista selvittää muun muassa, minkä niminen olisi tonttuna tai kuninkaallisena, tai ”jos” olisi suomalainen. Tai näin jalkapallon MM-kisojen aikana: jos olisi brasilialainen jalkapalloilija.

Nimigeneraattoreiden suosiota voi vain ihmetellä. Miksi ihmisiä kiinnostaa, minkälaisia väännöksiä heidän oikeasta nimestään saisi? Eikö niitä voisi keksiä aivan yhtä hyvin itse? Vai piileekö viehätys siinä ajatusleikissä, että voisikin olla joku muu kuin mitä oikeasti on? Roolinvaihdossa? Jos joku tietää vastauksen, kertokoon sen kommentissa!

Nimigeneraattoreilla hauskoja tuloksia

Minäkin olen siis testaillut nimigeneraattoreita. En ole kylläkään vielä keksinyt, millä perusteella generaattori nimen milloinkin muodostaa. Sen kuitenkin tiedän, että jos nimeni olisi täysin suomalainen, olisin Taru Korpela. Ja jos taas olisin brasilialainen jalkapalloilija, nimeni olisi Jarvansalinho ja pelinumeroni 11 (mikä on hauska sattuma, sillä 11. päivä joulukuuta on syntymäpäiväni). Minkä nimisiä te muut olisitte?

Jarvansalinhon pelipaita

Tässä paidassa pelaisin brasilialaisena jalkapalloilijana.

Avatar photo

Tietoja kirjoittajasta

Jutta Posti (FM) on haminalainen humanisti ja kielifriikki. Hän on kielipalveluja tarjoavan Kieliluotsin perustaja ja kieliasiantuntija.

Jätä vastaus, kommentti tai kysymys

Kommenttisi julkaistaan pienellä viipeellä sitten, kun se on tarkastettu ja hyväksytty. Nimi ja sähköpostiosoite ovat pakollisia tietoja. Antamasi tiedot julkaistaan kommenttisi yhteydessä sähköpostiosoitettasi lukuun ottamatta. Kieliluotsi ei luovuta sähköpostiosoitettasi muille. Tutustu tarkemmin tietosuojaselosteeseemme.