Saamenkielinen nimi läänille?

Kirjoitettu: Kirjoittaja: Kommentteja: 1

Norjan pohjoisimmilla saamelaisalueilla tapahtuu. Finnmarkin ja Tromsin läänit ovat yhdistymässä, ja uudelle läänille pitäisi nyt keksiä sopiva nimi. Monet ovat sitä mieltä, että alueen vahvan saamelaisuuden tulisi käydä nimestä ilmi muutenkin kuin siten, että nimi olisi käännettävissä saameksi.

Ehdotuksia on tietysti sadellut jo jonkin aikaa, sekä virallisia että epävirallisempia. Monet suosisivat joko Troms- tai Finnmark-nimeä tai niiden yhdistelmää, toiset taas haluaisivat nimen olevan jotakin ihan uutta ja mahdollisesti jopa saamea.

Luonto on lähellä

Norjan maisemiaInnoitusta on haettu pohjoisen luonnosta; esimerkiksi Edistyspuolue ehdottaa läänin norjankieliseksi nimeksi Nordlys (suomeksi ’revontuli’), joka periaatteessa kääntyisi helposti myös saameksi. Kieliopin mukaan pohjoissaamessa ei kylläkään esiinny revontuli-sanaa – nimittäin yksikössä. Guovssahasat on yleensä aina monikossa (paitsi yhdyssanan osana). Monikollisessa lääninnimessä voisi olla omat käytännön haasteensa.

Toisaalta läänin saamenkieliseksi nimeksi voitaisiin hyvinkin perustellusti ottaa revontulen yksiköllinen muoto Guovssahas. Silloin se olisi selvä erisnimi, ja normaaleja revontulia voitaisiin edelleen käyttää ensisijaisesti monikossa.

Taivutettu nimi on hankala

Finnmarkin ja Tromsin oikeistopuolueiden yhteinen ehdotus puolestaan on saamenkielinen sana Davvin (’pohjoisessa’). Siinä on vaikeutena se, että sana on taivutetussa muodossa.

Miksi pelkkä Davvi (’pohjoinen’) ei riittäisi? Davvi olisi hyvä nimi siinä mielessä, että vaikka se on saamea, se sopii myös norjalaisen suuhun. Oikeistopuolueet eivät ymmärtääkseni ole ainakaan vielä ehdottaneet uudelle läänille mitään norjankielistä nimeä; saamenkielinen riittäköön.

Jyrääkö Finnmark?

Pohjois-Norjan kartta

Pohjois-Norjan kartta. (Lähde: John Arne Eidsmo, kirjassa Her på berget.)

Saamelainen historioitsija, kirjailija Aage Solbakk ehdottaa uuden alueen norjankieliseksi nimeksi yksinkertaisesti Finnmark. Toinen vaihtoehto hänen mielestään olisi Finnmarken, joka on alueen historiallinen nimi. Vaarana tässä on se, että Tromsin asukkaat voisivat tuntea itsensä ulkopuolisiksi.

Saamenkieliseksi nimeksi Solbakk ehdottaa Sámieanaa tai Sápmia. Hän toteaa kyllä itsekin, että Sápmi on huomattavasti laajempi käsite kuin vain nuo kaksi Pohjois-Norjan yhdistyvää lääniä. Sámieana (suomeksi ’Saamenmaa’) olisikin parempi, vaikka sekin viittaa enemmän nykyiseen Finnmarkiin kuin Tromsiin.

Jännitys tiivistyy

On erittäin mielenkiintoista seurata, mikä uuden läänin nimeksi lopulta muotoutuu. Itse suosisin – yllätys yllätys – norjalaisen suuhun sopivaa saamenkielistä nimeä, oli se sitten Guovssahas, Davvi, Sámieana tai joku muu. Kysehän on kuitenkin saamelaisten perinteisestä ydinalueesta.

Uuden läänin nimi jää kuitenkin tulevaisuuden näytettäväksi. Vielä ei ole edes varmaa tietoa siitä, milloin nimi lopullisesti päätetään. Uskon, että nimestä tulee joka tapauksessa hyvä ja käyttökelpoinen, sillä sen valitsemisessa tunnutaan käyttävän paljon harkintaa ja punnittavan asian eri puolia monelta kantilta. Nyt vain Saamen uutisia seurailemaan entistä tarkemmin!

Finnmark ja Troms yhteen

Kautokeinon puku ja Tromssan kaupunki – pian samassa läänissä!

Avatar photo

Tietoja kirjoittajasta

Jutta Posti (FM) on haminalainen humanisti ja kielifriikki. Hän on kielipalveluja tarjoavan Kieliluotsin perustaja ja kieliasiantuntija.

    Kirjoitukseen on jätetty yksi kommentti:

  1. Avatar photo
    Jutta Posti
    Artikkelin kirjoittaja

    Uusi lääni on saanut nimensä! Siitä tuli niinkin arkinen kuin Troms og Finnmark. Ei siis ollut vielä saamenkielisen nimen aika…

    Tosin on tuostakin nimestä toki saamenkieliset vastineensa: Romsa ja Finnmárku sekä Tromssa ja Finmarkku. Jää nähtäväksi, miten nimi eri versioineen toimii sitten käytännössä vuoden 2019 alusta alkaen!

    Vastaa

Jätä vastaus, kommentti tai kysymys

Kommenttisi julkaistaan pienellä viipeellä sitten, kun se on tarkastettu ja hyväksytty. Nimi ja sähköpostiosoite ovat pakollisia tietoja. Antamasi tiedot julkaistaan kommenttisi yhteydessä sähköpostiosoitettasi lukuun ottamatta. Kieliluotsi ei luovuta sähköpostiosoitettasi muille. Tutustu tarkemmin tietosuojaselosteeseemme.