Suomi on helppo kieli, sillä sitä äännetään niin kuin kirjoitetaan, kuulee suomalaisten usein sanovan. Ja tottahan se tavallaan onkin: yksinkertaistaen voisi sanoa, että suomessa jokaista kirjainta vastaa yleensä yksi äänne, joka on suunnilleen sama jokaisella ääntämiskerralla. Totuus on kuitenkin hieman monimutkaisempi.
Äng ei kuulu joukkoon
Kun olin pikkutyttö ja juuri oppinut lukemaan, satuin kerran huomaamaan eräällä huoltoasemalla mainoksen, jossa luvattiin tuoreita munkkirinkilöitä. Sanaa tavaillessani havaitsin, että n ja k eivät oikeasti ääntyneetkään normaalilla tavalla: niistä tuli ääntäessä joku ihmeellinen yhdistelmä sekä munkkiin että rinkilään.
Törmäsin äng-ongelmaan myös ekaluokkalaisena yrittäessäni kirjoittaa sanaa pingviini; pigviinihän siitä tuli, sillä eihän sanassa äännetä ännää! Silloin en vielä tiennyt, että suomessa ängälle (jonka foneettinen merkki on ŋ), ei ole omaa kirjoitusmerkkiä. Yhtä ängää merkitään yhdistelmällä nk, ja kahdentuneena eli geminaattana sen merkki on ng.
Mielestäni on kummallista, että tuolle äänteelle ei ole suomessa omaa kirjoitusmerkkiä, vaikka muille tärkeille äänteille on. Mikähän siihen mahtaa olla syynä? Miksi ängää syrjitään? Jos joku tietää vastauksen, kertokoon sen kommentissa.
Jäännöslopuke kahdentaa konsonantin tai synnyttää glottaaliklusiilin
Suomessa on paljon yhdyssanoja. Monissa suomen murteissa tietynlaisten yhdyssanojen osien rajakohta äännetään eri tavalla kuin kirjoitetaan. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa jauheliha, joka monissa murteissa on jauhellihaa, tai yleinen toivotus tervetuloa, jonka suuri osa kansasta ääntää tervettuloa. Ilmiö voi esiintyä myös joidenkin erillisten sanojen välillä, vaikkapa pyynnössä anna rahaa, joka ääntyy usein annarrahaa. Sitä kuulee myös liitepartikkelien edellä, esimerkiksi tulepas tänne ääntyy usein tuleppas tänne. Mistä moinen?
Syyllinen on jäännöslopuke. Jos törmäyskurssilla ovat vokaali ja konsonantti, konsonantti kahdentuu, kuten yllä olevista esimerkeistä näkyy. Jos taas vierekkäin joutuvat kaksi vokaalia, niiden väliin tulee glottaaliklusiili, kuten vaikkapa kehotuksessa ota itse. Siinä a:n ja i:n välillä kuuluu (ja äännettäessä myös tuntuu) epämääräinen äänne. Sitä ei virallisesti lasketa suomen äänteiden joukkoon, mutta epävirallisesti se on mitä suurimmassa määrin olemassa ja käytössä suomessakin. Jäännöslopuketta ei kuitenkaan esiinny läheskään kaikissa suomen murteissa; etenkään rannikkoseuduilla sitä ei tunnuta käyttävän.
Äänteiden laatu vaihtelee
Vaikka jokaista kirjainta vastaa periaatteessa yksi äänne, asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Äänteiden laatu nimittäin vaihtelee äänneympäristön mukaan. Suomalaisen puhujan mielestä aina aivan samanlainen ärrä saattaakin foneettisesti äänteitä tutkittaessa olla eri tilanteissa aivan erilainen.
Mieleeni on jäänyt ärräesimerkki opiskeluajoiltani: jos ärrä ääntyy ässän jälkeen, kuten sanoissa Yleisradio, jänisrutto ja Israel, se on alveolaarinen frikatiivi. Normaali suomalainen ärrä puolestaan on soinnillinen medioalveolaarinen tremulantti. Nuo kaksi ärrää ovat siis oikeasti keskenään aivan erilaiset. Suomea äidinkielenään puhuva ei tuota eroa kuitenkaan kuule. Sama pätee myös kaikkiin muihin äänteisiin, sekä konsonantteihin että vokaaleihin.
Natiiville helppoa
Suomea äidinkielenään puhuvalle tämä kaikki on helppoa, sillä se tulee aivan luonnostaan (poikkeuksena jäännöslopuke tietyillä murrealueilla). Niinpä näihin asioihin ei tavallisesti tule edes kiinnittäneeksi huomiota.
Äänteiden laatu vaihtelee äänneympäristön mukaan luontaisesti myös suomea vieraana kielenä puhuvilla, joten se on helppoa aivan kaikille äidinkielestä riippumatta.
Äng-merkin puuttuminen taas on asia, jonka suomenkieliset oppivat jo lapsena ja josta tulee heti heille itsestäänselvyys. En tiedä, aiheuttaako merkin puuttuminen ongelmia suomea vieraana kielenä opiskeleville. Voisi kuvitella, että se vaikuttaisi esimerkiksi astevaihtelun (lanka : langan) opettelemiseen.
Näistä kolmesta yllä mainitusta asiasta epäsuomenkielisille vaikein lienee jäännöslopukkeelliset sanat. Helpoimmalla Suomeen muuttava ulkomaalainen pääsee tämän suhteen, jos hän asettuu asumaan sellaiselle murrealueelle, jolla jäännöslopuketta ei käytetä, esimerkiksi Poriin tai Haminaan.
Jäännöslopukkeissa on kuitenkin se hyvä puoli, että niiden käyttämättömyys ei yleensä aiheuta ymmärtämisongelmia. Jauhelihaa voi syödä aivan yhtä hyvin joko yhdellä tai kahdella ällällä varustettuna!
Lahdessa syödään ”jauhellihaa” ja Haminassa ”jauhelihaa”. Miten äännettyä jauhelihaa sinun kotipaikkakunnallasi syödään?
Kirjoitukseen on jätetty 6 kommenttia:
Kysymykseen Leningrad-nimen ääntämisestä on vastattu vähän epäselvästi. Periaatteessahan siinä ei ole k-äännettä, mutta toki g suomalaisen suussa usein ääntyy k:na tai lähes k:na. Yleensä ng ääntyy konsonantin edellä äng-äänteenä (ilman g-äännettä), mutta ehkä nimen voi lausua yhdyssanana Lenin-grad, jolloin g ääntyy. Lienee kuitenkin harvinaista.
Joidenkin oppien ja opetusten mukaan vieraista kielistä sellaisinaan otetut nimet pitäisi suomessa lausua alkukielen mukaan. Sitä tuskin kukaan oikeasti tekee. Se johtaisi tässä tapauksessa suunnilleen ääntämykseen [ljinjingrat], paino lopputavulla; j osoittaa tässä edeltävän konsonantin olevan palatalisoitunut. Venäjässä ei ole äng-äännettä.
Artikkelin kirjoittaja
Suuri kiitos hyvästä täsmennyksestä! Noinhan asia juuri on. 🙂
Hei onko sanassa sateenkaari äng -äänne? Moni luulee tarkoitettavan siinä lausuttavaksi g -kirjaimen. Mikä tuon ŋ:n virallinen nimi on?
Artikkelin kirjoittaja
Kiitos kysymyksistäsi!
Sanassa sateenkaari esiintyy kyllä tuollainen yksittäinen äng-äänne. Se äännetään siis n-kirjaimen kohdalla. Natiiviltahan tuo ääntäminen käy ihan luonnostaan ja huomaamatta.
Jos äng-äänteitä olisi kaksi, se kirjoitettaisiin ng. Mutta siinäkään tapauksessa g:tä ei varsinaisesti lausuttaisi, vaan ng:n kohdalla äännettäisiin kaksois-äng.
Äng-äänteen virallisempi nimi on velaarinen nasaali.
Moi. Löysin tänne vasta nyt. Olen kotoisin läheltä Haminaa Mäntlahdesta. Siellä oli jauheliha yhdellä ällällä.
Pingviini on ollu ongelma mulle siitä tuli aina pinviini. Nyt oon jo niin tarkka katsomaan kirjoitetun että jos näyttää väärältä niin tarkistan.
Ikuinen ongelmani oli vanha nimi venäjän pietarin kaupungille miten se kirjoitettiin tai lausuttiin Leningrad
Artikkelin kirjoittaja
Kiitos kommentistasi! Pingviini ja Leningrad taitavat aiheuttaa ongelmia aika monelle. Sanoja näyttäisi kirjoitettuna yhdistävän juuri tuo ng-kirjainyhdistelmä, mutta itse asiassa ng äännetään sanoissa eri tavoin: pingviinissä se on tuo ängä, jolle ei suomessa ole omaa merkkiään, kun taas Leningrad on yhdyssana, jossa Leninin ännä ja gradin koo äännetään erillisinä. Mutta silti vaikeita molemmat! 🙂