Heinäkuun 2018 kielivinkki

Kirjoitettu: Kirjoittaja: Kommentteja: 0

”Ennen kuin” vai ”ennen, kun”? Tuleeko se i sinne vai ei? Kyseessä on kaksi eri tapausta, joilla on eri merkitys. Vertaapa vaikka: Teen nämä työt ennen kuin lähden lomalle. Kyllä kaikki oli helpompaa ennen, kun olin vielä nuori!

”Ennen kuin” -rakennetta käytetään, kun ilmaistaan tapahtumien järjestystä. Jokin tapahtui ennen toista tapahtumaa. ”Ennen kuin” -rakenteen eteen saa halutessaan laittaa pilkun, mutta se ei ole pakollinen. Etenkin pitkissä virkkeissä se voi kuitenkin selventää merkitystä. Jos taas virke alkaa ”ennen kuin” -rakenteella, sen jälkeen pitää aina laittaa pilkku: Ennen kuin lähden lomalle, teen nämä työt.

”Ennen, kun” vaatii aina pilkun sanojensa väliin. Se ei ole varsinainen rakenne, vaan kyseessä on kahden lauseen liitoskohta. Yleensä päälause kertoo, että jotakin on ollut tai tapahtunut aiemmin, ja sivulause täsmentää tapahtuma-ajankohtaa tai sen olosuhteita. Tämäkin kielioppiasia on hyvä kerrata ennen kuin seuraavaksi alkaa kirjoittaa. Siihen ei välttämättä edes ole tullut kiinnitettyä huomiota ennen, kun et ollut vielä lukenut tätä kielivinkkiä.

Jutta Posti

Tietoja kirjoittajasta

Jutta Posti (FM) on haminalainen humanisti ja kielifriikki. Hän on kielipalveluja tarjoavan Kieliluotsin perustaja ja kieliasiantuntija.

Jätä vastaus, kommentti tai kysymys

Antamasi tiedot julkaistaan kommenttisi yhteydessä sähköpostiosoitettasi lukuun ottamatta. Kieliluotsi ei luovuta sähköpostiosoitettasi muille. Tutustu tarkemmin tietosuojaselosteeseemme. Kommenttisi julkaistaan pienellä viipeellä sitten, kun se on tarkastettu ja hyväksytty.