Elokuun 2021 kielivinkki

Kirjoitettu: Kirjoittaja: Kommentteja: 2

”Kun resursseja on tarpeeksi, resursointi on onnistunut.” Onko tuo virke oikein, vaikka resursseissa on yksi ässä enemmän kuin resursoinnissa?

Oikeinhan se. Vaikka resursseissa on loppupäässä tuplaässä, saman mallin mukaan muodostettu ”resurssointi” ei ole suomenkielinen sana – kuten ei myöskään verbi ”resurssoida”. Miksi?

Tällaisissa vierassanoissa tiettyjen sanan loppupäässä esiintyvien konsonanttien (tässä tapauksessa ässien) määrä tosiaan vaihtelee sanan muodon mukaan. Loppupään ässä esiintyy tuplana kantasanasubstantiivissa, kun 1) sanan perusmuoto (resurssi) loppuu i:hin ja 2) juuri ennen tuota loppupään ässää on joku kirjaimista l, n tai r (tässä tapauksessa siis r).

Resursointi-sana taas on johdettu verbistä resursoida. Näissä molemmissa sanoissa loppupään ässä on yksin, sillä tällaisten vierassanojen tapauksessa näin on aina -oida-loppuisissa verbeissä – ja niistä muodostetuissa substantiiveissa.

Kuulostaa ehkä hieman monimutkaiselta. Asian muistamista saattaa helpottaa, kun pitää mielessä, että samaa kaavaa noudattavat myös esimerkiksi sanat lisenssi (lisensoida) ja patentti (patentoida). Kun muistaa, miten helpommin hahmotettava patentti-sana käyttäytyy, samaa voi soveltaa myös resurssiin. Ei tämä kuitenkaan niin monimutkainen asia ole, että se kaipaisi patentointia!

Avatar photo

Tietoja kirjoittajasta

Jutta Posti (FM) on haminalainen humanisti ja kielifriikki. Hän on kielipalveluja tarjoavan Kieliluotsin perustaja ja kieliasiantuntija.

    Kirjoitukseen on jätetty 2 kommenttia:

  1. Kolumbus

    ”Alku aina hankalaa. Lopussa kiitos seisoo”. Vanha viisaus piti tälläkin kertaa kutinsa. Aluksi tuntui siltä, että taas menee yli ”hilseen”, mutta loppua kohti opetuksen ytimen ymmärtäminen helpottui. Ainoa seikka, mikä jäi askarruttamaan, on, mihin kategoriaan muotisana pendelöidä kuuluu.

    Vastaa
    1. Avatar photo
      Jutta Posti
      Artikkelin kirjoittaja

      Kiva, että asia kuitenkin avautui! Myös pendelöidä kuuluu noihin -oida-verbeihin. Siinä vain ei ole samanlaista konsonanttikonnankoukkua kuin tämän lokikirjoituksen esimerkkiverbeissä – pendelöinnin yhteydessä l-konsonantti ei siis esiinny koskaan tuplana.

Jätä vastaus, kommentti tai kysymys

Kommenttisi julkaistaan pienellä viipeellä sitten, kun se on tarkastettu ja hyväksytty. Nimi ja sähköpostiosoite ovat pakollisia tietoja. Antamasi tiedot julkaistaan kommenttisi yhteydessä sähköpostiosoitettasi lukuun ottamatta. Kieliluotsi ei luovuta sähköpostiosoitettasi muille. Tutustu tarkemmin tietosuojaselosteeseemme.