Kieliluotsi
Kieliluotsin lokikirjassa julkaistaan blogikirjoituksia kielestä ja sen ilmiöistä sekä Kieliluotsille ajankohtaisista asioista. Lokikirjasta löytyy myös suomen kieliopin hankalia kohtia käsitteleviä käytännön kielivinkkejä. Vastaamme mielellämme kommentteihinne ja aiheeseen liittyviin kysymyksiinne, joten kerrottehan ajatuksenne meille!
Vuosi on taas vaihtunut, ja Kotus on perinteiseen tapaansa julkaissut listan viime vuoden uusista sanoista. Jotkut niistä tuntuvat vanhoilta tutuilta, jo kauan käytössä olleilta, toisia taas en ollut ennen listaan tutustumista ikinä kuullutkaan. Mutta tarvitseeko suomen kieli niitä kaikkia?
Suomen kielen oppitunnilla laajennettiin adjektiivisanavarastoa vastakohtia pänttäämällä. Kun päästiin sanapariin raaka – kypsä, asiasta tuli hieman mutkikkaampi. Noiden kahden sanan merkitys nimittäin vaihtelee hyvinkin paljon sen mukaan, mitä substantiivia ne määrittävät.
Joka-aamuinen juoksulenkkini vie ohi talon, jonka seinässä on kyltti: ”Täällä vaanin minä.” Kaiken lisäksi kyltissä on maailman kilteimmän näköisen koiran kuva. Kyltti särähtää kielikorvaani joka aamu. Koiratko muka vaanivat? Ja vielä noin kiltinnäköiset?
Suomessa on viime päivinä virinnyt ehkä jopa yllättävän kiihkeä kieliaiheinen keskustelu, kun Aamulehti ilmoitti aloittavansa kielellisesti sukupuolineutraalin linjan muun muassa tittelien suhteen.
Lehtien uutisotsikoita silmäillessäni huomioni on viime aikoina kiinnittynyt erityisesti kahteen kieliseikkaan, jotka ovat salakavalasti hiipineet rakkaaseen äidinkieleemme ja alkaneet vaivihkaa soluttautua osaksi sitä. Kyseessä on sanojen ikinä ja takaisin laajentunut käyttö.
Suomi on helppo kieli, sillä sitä äännetään niin kuin kirjoitetaan, kuulee suomalaisten usein sanovan. Ja tottahan se tavallaan onkin: yksinkertaistaen voisi sanoa, että suomessa jokaista kirjainta vastaa yleensä yksi äänne, joka on suunnilleen sama jokaisella ääntämiskerralla. Totuus on kuitenkin hieman monimutkaisempi.